Uusia hankkeita alkamassa eteläpohjalaisyritysten kestävän liiketoiminnan tueksi - Riihi
Etusivulle

Kiertotaloustietoa ja toimijoita yhden katon alla

Uusia hankkeita alkamassa eteläpohjalaisyritysten kestävän liiketoiminnan tueksi

kategoria: Yleinen

SeAMKilla käynnistellään taas uusia juttuja eteläpohjalaisyritysten kestävän liiketoiminnan tueksi

 

Kesä alkaa jo olla täällä ja ajatukset ehkä ovat jo hieman tulevissa lomissa. Ennen lomia on vielä hyvä kurkata syksyyn sen verran, että tiedetään, mitä sieltä on tulossa yritysten vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan tueksi. Kestävyys ja vastuullisuusosaamisen tarve kasvaa valtavalla tahdilla kaikenkokoisissa yrityksissä. PK-yrityksille hyvä kanava tuen etsimiseen ovat alueella eri toimijoiden toteuttamat hankkeet, jotka mahdollistavat kehittämistoimien aloittamisen ja tiedon kartuttamisen pääosin maksutta. Esimerkiksi SeAMKilla on alkamassa runsaasti uusia hankkeita ja niiden myötä erilaisia pk-yrityksille suunnattuja maksuttomia toimia, tilaisuuksia, työpajoja, tietoiskuja, tapahtumia jne. Esimerkkejä tulevasta ovat mm. seuraavat hankkeet:

 

1. Riihi – Resurssiviisaat verkostot Etelä-Pohjanmaalla, 1.6.2023-31.12.2025 (SeAMK)

  • Viisasta resurssien käyttöä yhdessä, miten se onnistuu?
  • Hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen
  • Julkiset kestävät hankinnat

 

2. Tiekartta pk-yritysten kestävän strategisen liiketoiminnan rakentamiseksi, 1.1.2023-31.12.2024 (SeAMK ja Vaasan yliopisto)

  • Vastuullisuus osaksi yrityksesi ydintä ja strategiaa
  • Koulutusta (lokakuu 2023)
  • Konkreettisia työkaluja ja mittareita vastuullisuuden johtamiseen
  • Viestintää

 

3. Think Big! Kasvuyrittäjyyden edistäminen Etelä-Pohjanmaalla, 1.9.2023-28.2.2026 (SeAMK, JPYP, Isonkyrön Kehitys Oy ja Alavuden Kehitys Oy)

  • Testataan yhdessä toimintamalleja ja työkaluja vihreän kasvun ja kestävän liiketoiminnan kehittämiseen.
  • Digitalisaation mahdollisuudet kestävän liiketoiminnan kehittämisessä
  • Yrityskohtaista pilotointia JPYP:n alueella.

 

Lisätietoa päivitetään projektien edetessä mm. Riiheen ja SeAMKin projektit-sivustolle. Hankkeiden toimenpiteisiin etsitään jo yrityksiä mukaan osaan toimenpiteistä. Olisitko kiinnostunut tai onko sinulla osaamis-/kehittämistarpeita liittyen esimerkiksi vihreään siirtymään, vihreään kasvuun, kestävään liiketoimintaan ja laajemmin vastuullisuuden johtamiseen? Ole matalalla kynnyksellä yhteydessä ja kysy jos lisää tai kerro kiinnostuksestasi/tarpeistasi  Riihen yhteydenottolomakkeella.