Musiikkiopiston kahvila: Mukana hävikin vähentämistyössä - Riihi
Etusivulle

Kiertotaloustietoa ja toimijoita yhden katon alla

Musiikkiopiston kahvila: Mukana hävikin vähentämistyössä

Musiikkiopiston kahvilan toiminnassa kiertotalous näkyy mm. panostamisena tarpeettoman omaisuuden myyntiin alustoilla. Lisäksi kahvila synnyttää ratkaisuillaan asiakkailleen arvoa, kuluttajille voidaan tarjota edullisemmin ylijäämälounasta.

Kiertotalouden liiketoimintamallit. Kuvakaappaus kuvaan viittaavan tekstin yhteydessä mainitusta Kiertotalouden Roadmap -työkalusta.Kiertotalouden pääliiketoimintamallit, joita casessa edistetään:

  • Jakamisalustat

Lisätietoa liiketoimintamalleista:

 

 

Sari Rajamäki on toiminut kymmenen vuoden ajan yrittäjänä Seinäjoella Musiikkiopiston kahvilassa, jossa tarjoillaan joka arkipäivä lounaskeitto, pikkusuolaista, kahvia, leivoksia ja makeisia. Asiakkaina ovat muun muassa lähialueen työntekijät sekä erityisesti musiikkia harrastavat koululaiset, jotka viettävät mieluusti aikaa kahvilassa odotellen harrastuksen alkamista tai kuljetusta. Erityisesti tuoreiden sämpylöiden ja lounaskeiton osalta Rajamäellä oli kuitenkin ongelma: päivittäin iso määrä keittoa joutui biojätteeseen ja asiakkaat halusivat sämpylänsä tuoreena. Näin ollen samanakin päivänä leivotut sämpylät saattoivat päätyä iltaisin biojätteeseen.

Hävikin määrä väheni huomattavasti, kun Rajamäki sai kolme vuotta sitten sähköpostitse mainoksen hävikkiruokasovelluksen käyttöönoton mahdollisuudesta Seinäjoella. Rajamäki tarttui tarjoukseen, koska halusi tehdä osansa hävikin vähentämiseksi. Yrittäjän näkökulmasta sovelluksen käyttöönotto oli hyvin helppoa ja palvelu onkin ollut käytössä koko sen toiminta-ajan. Lounasajan ollessa loppupuolella Rajamäki arvioi jäljelle jäävän keiton ja sämpylöiden määrän, pakkaa ne sopiviin annoksiin ja listaa myyntiin hävikkisovellukseen. Hänen mukaansa lähes kaikki päivän annokset tulevat yleensä myydyksi.

Hävikkisovelluksen hyväksi puoleksi Rajamäki mainitsee sen helppokäyttöisyyden. Myös se, että sovelluksen käyttöönotto on maksutonta, madalsi aluksi kynnystä lähteä kokeilemaan myyntiä. Sovellus ottaa jokaisesta myydystä tuotteesta provision, mutta Rajamäki on silti tyytyväinen sillä saatuun tuottoon – muuten kaikki ylijäämäruoka menisi suoraan biojätteeseen. Oman verkkokaupan perustaminen ei ole pienyrittäjän näkökulmasta järkevää, ja sovellus helpottaa nimenomaan verkossa myymistä. Kampanjointi hävikin vähentämiseksi on helppoa hävikkisovelluksen tukemana. Rajamäki mainitsee, että esimerkiksi hävikkiviikolla sähköposti täyttyi erilaisista vinkeistä hävikkikampanjan toteuttamiseksi omassa ravintolassa. Lisäksi sovellus kertoo, miten yrityksen hiilijalanjälki on pienentynyt.

Musiikkiopiston kahvilassa vastuullisuus näkyy monella tapaa. Hävikin vähentämisen lisäksi Rajamäki näkee tärkeäksi, että hänen yrityksensä tarjoaa koululaisille taukopaikan, jossa on turvallista oleskella ja jossa on tarjolla pientä suolapalaa kohtuuhintaan. Hävikkisovelluksen käyttöä hän aikoo jatkaa aktiivisesti myös tulevaisuudessa.

Tutustu Musiikkiopiston Kahvilaan: Musiikkiopiston kahvilan facebook-sivu

 

Ota yhteyttä ja liity parveen

Etelä-Pohjalaisten oma kestävän kilpailukyvyn Riihi, kokoaa saman katon alle kestävään liiketoimintaan ja erityisesti kiertotalousteen liittyvää tietoa ja toimijoita. Pääpaino on pk-yritysten toimet ja tarpeet. Kysy meiltä tai kerro toimistasi kiertotalouden saralla. Tuo yrityksesi toimet näkyviksi, liity Riihen parveen.

Yhteystiedot

Tilaa uutiskirje ja pysyt kuulolla

Kestävä liiketoiminta ja kiertotalous luovat mahdollisuuksia pysyä mukana muutoksessa, kilpailukykyisesti. Se luo uutta bisnestä! Tilaa uutiskirje ja kuulet uusista mahdollisuuksista osaamisesi kehittämiseksi. Kirjeen sisältö painottuu pk-yrityskenttään.

Tilaa uutiskirje