Oppaat - Riihi
Etusivulle

Kiertotaloustietoa ja toimijoita yhden katon alla

Oppaat

Eri tahot ovat tuottaneet sekä toimialakohtaisia, että yleisiä oppaita, tiekarttoja ja työkirjoja kiertotalouden ja kestävyyden kasvattamiseksi. Tälle sivulle on koottu tarpeellista opasmateriaalia erityisesti Etelä-Pohjanmaan elinkeinorakenteen näkökulmasta.

 

Millaista opasta olet etsimässä?

Puuttuuko jotain?

Lähetä kommentti alla olevan painikkeen kautta. Jos tiedät oppaan, joka kuuluisi olla täällä listalla, vinkkaa meille, niin täydennetään listaa.

Tutustu oppaisiin

Julkisille toimijoille

 

 Julkiset hankinnat

Circwaste -hanke on koonnut sivuilleen materiaalipaketin julkisten hankintojen parissa työskenteleville. Materiaali sisältää esimerkiksi kiertotaloushankintojen käsikirjan, esimerkkejä kiertotalouden mukaisista pilottihankkeista, webinaari- ja podcast -sarjan haitallisista aineista kiertotaloudessa sekä Kiertotalous, rakentaminen ja julkiset hankinnat -infosarjan. Hanketta koordinoi Suomen Ympäristökeskus SYKE ja hankkeen totetusaika on vuosien 2016-2023 ajan. Circwaste -hanke on 20 kumppanin toteuttama ja 10 rahoittajan rahoittama kokonaisuus.

 

Kuntien kiertotaloustyökirja

Circwaste -hanke on koonnut sivuilleen Kuntien kiertotaloustyökirjan. Työkirja sisältää esimerkiksi Kiertotalouden tiekartta kunnalle -mallipohjan, kunnan kiertotaloustestin ja kiertotaloustyöpajan materiaalin. Hanketta koordinoi Suomen Ympäristökeskus SYKE ja hankkeen totetusaika on vuosien 2016-2023 ajan. Circwaste -hanke on 20 kumppanin toteuttama ja 10 rahoittajan rahoittama kokonaisuus.

 

Hankintaopas: kiertotalous julkisissa purkuhakkeissa

Kiertotalous julkisissa purkuhankkeissa –hankintaopas sisältää vapaaehtoisia suosituksia purkuhankkeiden hankintaan. Näkökulmana on kiertotalouden edistäminen ja resurssitehokkuuden parantaminen. Vaikka opas perustuu hankintalakiin ja on suunnattu julkisille toimijoille, sen suosituksia voidaan soveltaa myös yksityisissä purkuhankkeissa. Ympäristöministeriön julkaisuja 2019:31.

 

Kestävän liiketoiminnan kehittäminen

Lisää Kierroksia!

Lisää kierroksia! Opas pk-yrityksille kiertotalouden eri tasojen ja keskinäisten suhteiden hahmottamiseen, sekä kiertotalouden erilaisten liiketoimintamallien tunnistamiseen. Oppaassa voi käydä kattavan opastetun kierroksen kiertotalouden ulkokehiltä kohti ydintä, tai pureutua tiettyyn teeman. Opas soveltuu monipuolisesti erilaisten pk-yritysten tarpeisiin, joilla on halu ymmärtää kiertotalouden kokonaisuutta paremmin. Oppaan käyttö ei vaadi aiempaa tietämystä kiertotaloudesta, vaan lukija ohjataan aiheen pariin jäsennellysti.

Oppaan sisällön ja rakenteen ovat tuottaneet Seinäjoen ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntijat Krista Mäki, Jenni Nurmi ja Anu Palomäki. Oppaan pääkuvan on edellisten muotoilemien ajatusten pohjalta piirtänyt TKI-asiantuntija Sini Karjalainen. Oppaan materiaalin viemisestä ThingLink-sovellukseen on vastannut TKI-asiantuntija Miska Kaihlamäki. Opas on tuotettu osana Euroopan aluekehitysrahoituksella rahoitettua, Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttamaa Kiertotalouden osaamisalusta Etelä-Pohjanmaalle – CircEPOs -hanketta.

Tähän oppaaseen tutustuttuasi, voit jatkaa työskentelyä esimerkiksi rakentamalla konkreettisesti yrityksellesi ensimmäiset askelmerkit kohti kiertotaloutta käyttämällä Kiertotalouden Roadmap opasta/työkalua.

 

 Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista

Sitran ja Accenturen työkirja Kestävää kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista tarjoaa konkreettista apua ja työkaluja kaikille suomalaisyrityksille. Työkirja on julkaistu vuonna 2022.

 

 Kestävän kehityksen tila suomalaisissa pk-yrityksissä

Kestävän kehityksen tila Suomalaisissa Pk-yrityksissä sisältää mielenkiintoisen kyselytutkimuksen tulokset. Business Finland teetti pk-asiakkaillaan kyselyn kestävyysasioiden nykytilasta. Tulosten perusteella 96% yrityksistä kokee kestävän kehityksen tuovan liiketoiminnallista hyötyä.

 

 Kohti kestäviä liiketoiminta- ja yhteistyömalleja

LUT Yliopiston asiantuntijoiden koostama Kohti kestäviä liiketoiminta- ja yhteistyömalleja –työkirja auttaa liiketoimintamallien suunnittelussa ja verkostojen rakentamisessa. Työkirja on julkaistu vuonna 2015.

Circwaste -hanke on koonnut sivuilleen materiaalipaketin julkisten hankintojen parissa työskenteleville. Materiaali sisältää esimerkiksi kiertotaloushankintojen käsikirjan, esimerkkejä kiertotalouden mukaisista pilottihankkeista, webinaari- ja podcast -sarjan haitallisista aineista kiertotaloudessa sekä Kiertotalous, rakentaminen ja julkiset hankinnat -infosarjan. Hanketta koordinoi Suomen Ympäristökeskus SYKE ja hankkeen totetusaika on vuosien 2016-2023 ajan. Circwaste -hanke on 20 kumppanin toteuttama ja 10 rahoittajan rahoittama kokonaisuus.

 Palvelumuotoilulla käyttäjälähtöistä ympäristövastuullisuutta

Julkaisu kuuluu LAB-ammattikorkeakoulun julkaisusarjaan ja se käsittelee muotoilun, vaikuttamisen psykologian ja kuluttamisen tutkimuksen tarjoamia
käyttäjälähtöisiä teemoja ja niistä kumpuavia neuvoja ympäristövastuullisten tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen ja niiden viestintään. Julkaisun esittämiä kehittämisneuvoja on mahdollista soveltaa kaupallisiin, vihreitä tuotteita ja palveluja tuottavien yritysten ratkaisujen kehittämiseen ja markkinointiin. Neuvot sopivat myös julkisen ja kolmannen sektorin kulutuskäyttäytymisen kohtuullistamiseen pyrkivään viestintä- ja innovaatiotoimintaan kuten kestävää toimintaa tukevan viestinnän, infran, palvelujen ja säädösten kehittämiseen.

 Maatilojen kiertotaloutta edistävät ratkaisut

Kiertotaloutta edistävät ratkaisut voivat olla yhtenä ratkaisuna maatilojen taloudellisen tilanteen parantamiseksi ja luonnonvarojen ylikulutuksen vähentämiseksi. Kiertotalous tarkoittaa maatiloilla muun muassa ravinteiden kierrätystä, sivuvirtojen hyödyntämistä, maaperän hyvinvointia, uusiutuvan energian tuotantoa ja kulutusta, energiatehokkuutta sekä tiedon parempaa hyödyntämistä tuotannon ohjaamisessa.

Sitran tilaamassa ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamassa selvityksessä (2019) koottiin maatiloilla jo nyt käytössä olevia, kiertotaloutta edistäviä ratkaisuja sekä tarkasteltiin aiemman tutkimuksen pohjalta muutaman ratkaisun taloudellisia vaikutuksia ja vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin. Maatilojen taloudelliset ja kasvihuonekaasupäästövaikutukset riippuvat monista eri tekijöistä ja ovat hyvin tilakohtaisia. Tutkimusta aiheesta on myös vähän. Tässä selvityksessä on hyödynnetty eri tutkimuksista peräisin olevia tuloksia, jotka eivät välttämättä ole keskenään verrannollisia tai yleistettävissä kaikille tiloille.

Logistiikka

Logistiikan päästöjen vähentäminen

 

Tie vähähiiliseen liikenteeseen – Liikenteen ja logistiikan tiekartta

Pöyryn vuonna 2020 tekemä liikenteen ja logistiikan tiekartta on tehty yhteistyössä alan toimijoiden kanssa.

 

Vastuullisen kuljetustoiminnan kuvaus

Traficom on koonnut sivuilleen vastuullisen kuljetustoiminnan kuvauksen, joka on tarkoitettu kuljetusten tilaajien ja kuljetusyritysten vapaaehtoiseen käyttöön. Osa-alueet on pyritty laatimaan selkeäksi ja yksinkertaiseksi kokonaisuudeksi, joita voivat hyödyntää kaiken kokoiset yritykset. Ne on laadittu yhteensopiviksi keskeisimpien ISO-standardien kanssa, joten kuljetusyritykset voivat tarvittaessa syventää vastuullisuustyötä kohti standardeihin perustuvia johtamisjärjestelmiä myöhemmin. Osa-alueisiin on lisäksi tehty viittauksia keskeisimpiin kuljetusyrityksiä velvoittaviin säädöksiin.

 

Materiaalitehokkuus

 

Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalien tehokkuudesta

 

Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalitehokkuudesta on teknologiateollisuuden julkaisu vuodelta 2013, joka tuo esille näkökulmia ja esimerkkejä teknologiateollisuuden materiaalitehokkaista tuotteista ja palveluista sekä toiminnoista.

 

Pk-yrityksen materiaalitehokkuuden kehittäminen

Pk-yritysten materiaalitehokkuuden kehittäminen on Motivan vuonna 2016 tuottama opas, joka tarjoaa erilaisia näkökulmia ja työkaluja pk-yrityksen materiaalitehokkuuden kehittämiseen.

 

Päästöjen hallinta ja hiilijalanjälki

 

Tuotteen hiilijalanjälkilaskenta HITU-laskurilla – Opas teollisille pk-yrityksille

Kuinka tuottteen hiilijalanjälki lasketaan? HITU, Tuotteen hiilijalanjäljen laskentatyökalu on kehitetty osana Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanketta. Lakuri löytyy Riihen työkaluista. Laskuri ja tämä opas on tuotettu SeAMKin Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta, jonka on rahoittanut Euroopan Sosiaalirahasto. Lähtökohtana ovat

Oppaan liitteenä voit tutustua seuraaviin excel-muodossa oleviin laskentaesimerkkeihin (HUOM! Tallenna excelit ensin koneellesi, että saat makrot käyttöösi):

 

Hiilineutraali yritys, opas päästöjen vähentämiseen pk-yrityksissä

Hiilineutraali yritys on opas päästöjen vähentämiseen kustannustehokkaasti pk-yrityksissä. Se on yritysten hiilineutraaliustavoitteiden tukemista varten tehty opas, joka auttaa yrityksiä hahmottamaan sitä, miten hiilipäästöjä syntyy, ja kuinka niitä voidaan ehkäistä erilaisilla toimintamalleilla. Julkaisu on kirjoitettu osana Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hanketta, joka oli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke vuosille 2018-2020. Ideana on, että pk-yritykset voivat oppaan avulla tunnistaa suurimmat päästölähteensä ja aloittaa koordinoituja päästövähennystoimia.

 

ILPO, Opas yrityksen ilmastopäästöjen (hiilijalanjäljen) laskentaan

Opas pk-yrityksen ilmastopäästöjen eli hiilijalanjäljen laskentaa aloittaville yrityksille, erityisesti eteläpohjalaisten pk-yritysten tarpeisiin. Mikä hiilijalanjälki on ja miten sitä voi laskea sekä hyödyntää? Oppaassa annetaan myös vinkkejä päästöjen vähentämistoimiin. Oppaan käytännön esimerkeissä on huomioitu Etelä-Pohjanmaan vahvat toimialat.  ​​ ILPO on rakennettu osana Seinäjoen ammattikorkeakulun toteuttamaa Kiertotalouden osaamisalusta Etelä-Pohjanmaalle – CircEPOs –hanketta. Hanketta on rahoittanut Etelä-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta (EAKR). 

 

Yrittäjän ilmasto-opas

Yrittäjän ilmasto-opas sisältää yksinkertaisia keinoja, joilla voi torjua ilmastonmuutosta yritystoiminnassa. Opas on Suomen Yrittäjien tuottama ja se on saatavilla sekä Suomen Yrittäjien jäsenille että ei-jäsenille.

 

Teollisuus

 

Kiertotalouden työkirja valmistavan teollisuuden pk-yrityksille

Sitran ja Accenturen Kiertotalouden työkirja suomalaisille valmistavan teollisuuden pk-yrityksille on julkaistu vuonna 2018.

 

Kiertotaloutta konepajoihin Etelä-Pohjanmaalla –opas

Kiertotalous Etelä-Pohjanmaan konepajateollisuudessa –kokonaisuus sisältää oppaan ja toimenpideohjelman, jotka edistävät kiertotalouden hyödyntämistä eteläpohjalaisessa konepajateollisuudessa. Kiertotaloutta konepajoihin Etelä-Pohjanmaalla –opas selventää yrityksille tiivistetysti ja konkreettisesti, minkälaisilla toimenpiteillä yritykset voivat kehittää liiketoimintamallejaan ja hyödyntää kiertotaloutta. Kiertotaloutta konepajoihin Etelä-Pohjanmaalla –toimenpideohjelma on suunnattu yritysten lisäksi julkisille toimijoille kiertotalouden edistämiseksi alueen yrityksissä. Oppaan ja toimenpideohjelman ovat laatineet Seinäjoen ammattikorkeakoulun asiantuntijat osana Euroopan Aluekehitysrahoituksella toteutettua Ekoinnovointi ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla –hanketta vuosina 2019-2021.

 

Nopeutetun teknologisen kehityksen malli

Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Afry on laatinut nopeutetun teknologisen kehityksen mallin, jonka mukaan teknologiateollisuuden päästöt laskevat vuoteen 2035 mennessä 38% ja vuoteen 2050 mennessä 80%.

 

Teknologiateollisuuden kiertotalousohjelma

Teknologiateollisuus ry on tehnyt alan oman kiertotalousohjelman yhdessä jäsenyritysten edustajien sekä asiantuntija- ja konsultointiyhtiö Deloitten kanssa syksyllä 2021.

 

Teknologiateollisuuden vähähiilisyystiekartta, tiivistelmä

Teknologiateollisuuden vähähiilisyystiekartta on osa koko Suomen elinkeinoelämän yhdessä laatimaa kokonaisuutta poluksi kohti vähähiilisyyttä. Tämä dokumentti on tiivistelmä teknologiateollisuuden vähähiilitiekartan vaiheista 1 ja 2.

 

Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartta, vaihe 1

Teknologiateollisuuden vähähiilisyystiekartta on osa koko Suomen elinkeinoelämän yhdessä laatimaa kokonaisuutta poluksi kohti vähähiilisyyttä. Vaihe 1 sisältää teknologiaselvityksen vähähiiliratkaisuista.

 

Teknologiateollisuuden vähähiilitiekartta, vaihe 2

Teknologiateollisuuden vähähiilisyystiekartta on osa koko Suomen elinkeinoelämän yhdessä laatimaa kokonaisuutta poluksi kohti vähähiilisyyttä. Vaihe 2 sisältää skenaariot ja kädenjälkitarkastelun.

Toimialojen tiekartat ja alueelliset selvitykset

 Bioenergia-alan panos hiilinegatiiviseen tulevaisuuteen Suomessa

Bioenergia ry:n raportti vuodelta 2020 sisältää tietoa toimialan vaikutuksista, käytön lisäpotentiaalista sekä osaamien vientimahhdollisuuksista ja uusista teknologioista. Bioenergia ry:n jäsenyritysten toiminta linkittyy useaan toimialaan, erityisesti energia-, metsä- ja teknologiateollisuuteen ja myös liikenteeseen. Näistä kaikki ovat valmistelleet tai valmistelemassa omia vähähiilitiekarttojaan. Tämän dokumentin tarkoituksena on täydentää näiden tiekarttojen luomaa kuvaa kehityksestä bioenergian ja Bioenergia ry:n näkökulmasta keskittyen alan yleisiin näkymiin ja vaikutuksiin sekä muutamiin valittuihin teemoihin.

 Elintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteen

Elintarviketeollisuuden tiekartta vähähiilisyyteen on Elintarviketeollisuusliiton julkaisu vuonna 2020. Tiekarttatyössä on ollut mukana Ecobio Oy sekä ETL:n jäsenyritykset. Tiekarttatyössä on selvitetty konkreettisia keinoja, joilla elintarviketeollisuuden yritykset voivat toimia entistäkin vähähiilisemmin ja ilmastoystävällisemmin.

 Energia-alan vähähiilisyystiekartta

Energiateollisuuden vuonna 2020 tuottama vähähiilisyystiekartta sisältää polun kohti hiilineutraalia energiaa.

 Hiilineutraali tekstiiliala -tiekartan loppuraportti

Raportissa avataan nykytilan ja tavoitteen laskennan taustat sekä määritetään ne toimintaympäristön muutokset ja mahdolliset toimialan omat muutokset, jotka voivat tehdä alasta hiilineutraalin. Raportin on tuottanut Gaia Consulting Oy vuonna 2020.

 Huomisen lakeus, ilmasto- ja kiertotaloustiekartta Etelä-Pohjanmaalle

Huomisen lakeus, on Etelä-Pohjanmaan liiton vuonna 2022 tuottama ilmasto- ja kiertotaloustiekartta Etelä-Pohjanmaalle.  Sen taustalla ovat vuoteen 2035 saakka ulottuvat kansalliset ja kansainväliset ilmasto- ja kiertotaloustavoitteet, jotka edellyttävät myös Etelä-Pohjanmaalta toimenpiteitä. Se toimii apuvälineenä maakunnan ilmastotyössä. Ilmasto- ja kiertotaloustiekartassa määritellään maakunnan toimintaympäristöön sopivat toimenpiteet ilmasto- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi. Kartan avulla voidaan esimerkiksi kohdentaa rahoitusta ilmaston kannalta merkityksellisimpiin toimenpiteisiin.

 Ilmastoviisas sahateollisuus

Ilmastoviisas sahateollisuus on Sahateollisuus ry:n ja Luonnonvarakeskuksen laatima, vuonna 2020 valmistunut sahateollisuuden hiilitiekartta -raportti.

 Maatalouden ilmastotiekartta

Maatalouden ilmastotiekartta on tiekartta kasvihuonepäästöjen vähentämiseen Suomen maataloudessa. Tiekartan ovat laatineet Luonnonvarakeskus Luke sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK vuonna 2020.

Katso myös selvitys Maatilojen kiertotaloutta edistävät ratkaisut tällä sivulla kohdassa Kestävän liiketoiminnan kehittäminen.

 Matkailu- ja ravintola-alan tiekartta vähähiilisyyteen

Tammi-huhtikuussa 2020 toteutetussa projektissa MaRa hiilitiekartta tavoitteena oli laskea matkailu- ja ravintola-alan (myöhemmin MaRa) hiilijalanjälki, arvioida alan päästökehitys vuoteen 2035 saakka sekä määritellä keskeiset päästölähteet ja toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi. Selvityksen toteutti Gaia Consulting Oy yhteistyössä Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM sekä MaRan jäsenyrityksistä koostuneen ohjausryhmän kanssa. Katso myös työkalut -sivulta matkailualan oma hiilijalanjälki-laskuri.

 Päästövähennyksiä palveluilla – selvitys palveluiden ilmastovaikutuksista

Päästövähennyksiä palveluilla – selvitys palveluiden ilmastovaikutuksista on Palta ry:n tilaama ja Gaia Consulting Oy:n toteuttama selvitys, joka on julaistu vuonna 2021. Selvitys sisältää tietoa sekä yrityksen, organisaation että toimialan hiilijalan- ja hiilikädenjäljestä.

 Tiekartta metsäteollisuudelle vähähiilistyvässä yhteiskunnassa, osa: päästöt

Pöyryn vuonna 2020 laatima metsäteollisuuden vähähiilisyyden tiekartta on osa laajempaa kokonaisuutta.

 Uusiutuva kauppa 2035

Uusiutuva kauppa 2035 -tiekartan tavoitteena on, että suomalainen kauppa on toimialansa globaali ilmastoedelläkävijä ja saavuttanut hiilineutraaliuden vuonna 2035, ja että vuonna 2050 ala on lähes nollapäästöinen. Tiekartan on julkaissut Kaupan liitto vuonna 2020.

 Vihreä ja vireä talous – Metsäteollisuuden ilmastotiekartta

Vihreä ja vireä talous on Metsäteollisuuden vuonna 2020 tuottama Metsäteollisuuden ilmastotiekartta.

 

 Vähähiilinen rakennusteollisuus

Rakennusteollisuus RT laati vuonna 2020 yhdessä sidosryhmien ja ympäristöministeriön kanssa vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan. Tiekartan tavoitteena oli selvittää keinot päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen rakennetussa ympäristössä. Tiekartta on jaettu neljään osaan, ja lisäksi siitä on saatavilla tiivistelmä.

Yritysneuvojille ja -kehittäjille

 

Yritysneuvojan opas yritysten vihreän siirtymän tukemiseksi

Yritysneuvojan opas yritysten vihreän siirtymän tukemiseksi, tarjoaa yritysneuvojille tietoa vihreän siirtymän kannalta huomioon otettavista yrityksissä tehtävistä toimenpiteistä. Opas sisältää runsaasti linkkejä ja ohjaa lisätiedon pariin. Opas on kirjoitettu yhteistyönä Välkky: vähähiilisyyden ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen Lapin matkailussa – sekä LTKT2.0 – Lapin teollinen kiertotalous – Lapin kiertotaloustoiminnan vahvistaminen -hankkeissa.

 

Katso myös nämä

Ota yhteyttä ja liity parveen

Eteläpohjalaisten oma kestävän kilpailukyvyn Riihi, kokoaa saman katon alle kestävään liiketoimintaan ja erityisesti kiertotalousteen liittyvää tietoa ja toimijoita. Pääpaino on pk-yritysten toimet ja tarpeet. Kysy meiltä tai kerro toimistasi kiertotalouden saralla. Tuo yrityksesi toimet näkyviksi, liity Riihen parveen.

Yhteystiedot

Tilaa uutiskirje ja pysyt kuulolla

Kestävä liiketoiminta ja kiertotalous luovat mahdollisuuksia pysyä mukana muutoksessa, kilpailukykyisesti. Se luo uutta bisnestä! Tilaa uutiskirje ja kuulet uusista mahdollisuuksista osaamisesi kehittämiseksi. Kirjeen sisältö painottuu pk-yrityskenttään.

Tilaa uutiskirje